Voima Weekly #7 ¡Cambio, cambio!

Rahaa. Kuvapankista.

Reissasin Latinalaisessa Amerikassa joskus 2010 tienoilla ja poikkesin myös Venezuelaan. Presidenttinä taisi silloin olla Hugo Chávez. Jo lentokentän laukkuhihnalla kaikui joka suunnasta: “Cambio, cambio!”¹ — valuutanvaihtajia riitti. Sama meno jatkui ruokakaupassa ja hotellin käytävillä: siivoojien sivubisnes oli bolivareiden vaihtaminen taaloihin ja euroihin jota tehtiin yhteiskunnan varakkaampien puolesta. Miksi? Mikä saa kokonaisen maan ihmiset vaihtamaan rahaa näin pakkomielteisesti?

Syy on yksinkertainen: paikallisella valuutalla sai koko ajan vähemmän². Euro ja dollari säilyttivät paremmin arvonsa ostettaviin hyödykkeisiin nähden joten heille oli taloudellisesti tärkeää saada ansaittuja bolivareita vaihdettua vahvempaan valuuttaan ostovoiman vahvistamiseksi.

Samaa haastetta näkyy meilläkin, tosin eri mittakaavassa – ei valuutan romahtamisen, vaan korkean verotuksen ja kustannusten takia. Kävimme viime vuonna perheen kanssa viikonloppureissulla kylpylässä Saimaan rauhassa, Lappeenrannassa. Huoneiston nimi oli muistaakseni “Pearl of Saimaa” – helmeksi sitä kutsuttiin, mutta todellisuudessa se oli tavallinen kerrostalokaksio, vaatimattomasti sisustettu. Silti hauskaa oli, sillä oman perheen kanssa on aina mukava reissata. Mutta lysti maksoi reilun tonnin. Ja mieleen jäi kysymys: miksi tällainen maksaa niin paljon?

Kun verot, palkka ja sivukulut nousevat, yritys siirtää sen hintoihin – ja lopulta se näkyy kuluttajan laskussa. Suomi kuuluu OECD:n maihin, joissa verokiila (työn hinnan ja työntekijän käteen jäävän osuuden ero) on suurimpia³. Suomalainen työvoima on koulutettua ja laadukasta, mutta perustyössä (esim. siivous, ravintola, logistiikka) tuottavuus ei välttämättä kasva samaa tahtia kuin kustannukset. Suomessa työnantajan suurin yksittäinen sivukulu on työeläkemaksu, joka vie noin neljänneksen palkkasummasta – ja yhdessä muiden maksujen kanssa se nostaa työn kokonaiskustannuksen usein lähes kaksinkertaiseksi työntekijän nettopalkkaan verrattuna. Tämä tekee työstä suhteellisesti kallista.

Työttömyys Suomessa lähentelee jo kymmentä prosenttia⁴. Tämä cocktail on myrkyllinen. On kiire purkaa kannusteet niin, että mikä tahansa työ kannattaa ottaa vastaan. Kun ihmiset eivät enää nojaa jokaisessa asiassa valtion luukkuun – siihen virastoon, joka vain ottaa yhdeltä ja siirtää toiselle – vaan työtä voi tehdä niin, että enemmän jää itselle, voittaa koko maa. Leikkauksia tarvitaan, jotta verotusta voidaan keventää – ja silloin taloudelliset kannustimet palaavat normaalille tolalle: ihmisillä on enemmän rahaa investoida ja kuluttaa, mikä laittaa myös yritykset liikkeelle.

Samalla perheiden ja lähimmäisten rooli vahvistuu. Kun verorasitus kevenee, jää enemmän varaa kantaa vastuuta myös lapsista ja vanhuksista, läheisistään – kuten ennen vanhaan. Perheiden huolenpito ei kuulu valtiolle, vaan meille itsellemme. Leikkaukset eivät siis vie pois, vaan palauttavat elämää takaisin lähemmäs kotia ja yhteisöä.

Ostovoima ei vahvistu itsestään. Se vaatii päätöksiä: vähemmän valtion luukkuja, enemmän työtä, vähemmän velkaa ja enemmän säästöjä, mieluiten kultaan kuin paperiin. Jokainen askel vahvempaan ostovoimaan on askel vahvempaan Suomeen.

–Marko Viinikka

Perustaja, Toimitusjohtaja

Voima Gold Oy

¹ cambio = valuutanvaihto, rahanvaihto

² Vuonna 2010 inflaatio oli noin 25–30 % vuodessa. Seuraavina vuosina se kiihtyi hallitsemattomaksi ja 2018–2019 aikana nousi jopa miljooniin prosentteihin, ennen kuin hidastui takaisin satoihin prosentteihin.

³ Suomessa oli vuonna 2024 OECD:n kolmanneksi korkein verokiila keskituloisella, kahden lapsen avioliitossa olevalla työntekijällä – 38,1 %, kun OECD-keskiarvo oli 25,7 %. Vuonna 2023 Suomi oli listan kärjessä. Lähde: www.oecd.org

⁴ 15–74-vuotiaiden kausitasoittamaton työttömyysaste, eli työttömien osuus työvoimasta, oli kesäkuussa 9,9 %, kun se vuotta aiemmin oli 8,3 %. Lähde: stat.fi

Disclaimer: Voima Weeklyt ovat allekirjoittaneen henkilökohtaisia kirjoituksia. Ne eivät välttämättä edusta Voima Gold Oy:n tai minkään muun yhtiön virallista näkemystä eivätkä ole sijoitus- tai arvopaperien ostamista koskevaa neuvontaa.