Voima Weekly #11 – Kaikki mikä kimaltaa ei ole kultaa

Kuva tehty tekoälyllä

Kirjoitin Weekly #4:ssa kotimaisen varainhoitosektorin menneestä rynnäköstä asuntomarkkinaan. Tarina oli helppo myydä: “asunnot ovat aina arvokkaita”. Ihmiskunnan historian matalin korkotaso ja korkea palkkiotaso tekivät siitä houkuttelevan bisneksen – ja niinpä tämä sopulilauma perustikin toinen toistaan muistuttavia asuntosijoitusrahastoja. Nyt ne ovat pääosin suljettuina, rahat jumissa ja markkina jäykkä. Pieni vilkaisu kotitalouksien ostovoimaan, sen kehitykseen ja BKT-trendiin olisi herättänyt kysymään: mistä se ostovoima oikeastaan syntyy, joka ostaisi asunnot yhä kalliimmilla hinnoilla?

Nyt ryntäys on siirtynyt private equity -rahastoihin – tarkemmin sanottuna pääomasijoitusrahastoihin. Kyse ei ole siitä, että suomalainen tiimi etsisi lupaavia kasvuyhtiöitä kotimarkkinoilta, vaan varainhoitajat rakentavat syöttörahastoja ulkomaisille PE-talolle. Tarina on jälleen houkutteleva: luvassa on “kovempaa kannattavuutta” kuin listatuista osakkeista. Malli on yksinkertainen: sijoittajien rahat kerätään yhteen, ohjataan eteenpäin ja sijoitetaan listaamattomiin yrityksiin, joissa pyritään ostamaan halvemmalla, vivuttamaan, tehostamaan ja myymään kalliimmalla – ja rahat ovat käytännössä kiinni kymmenen vuotta.

2000-luvun alusta PE-luokka on tehnyt hyvää tuottoa – mutta viime vuodet ovat olleet toista maata: tuotot ovat jääneet pörssistä, kaupat eivät käy, ja parhaat salkkuyhtiöt myydään eteenpäin vain suurille ostajille. Ne yhtiöt, joille ei löydy markkinaa, päätyvät käytännössä yksityissijoittajien “evergreen-bileisiin” – kuten Fundco:n tuore kirjoitus osuvasti kuvaa.¹ Tässä on ilmeinen jatkumo kotimaisiin kiinteistörahastoihin: molemmissa on korkeat palkkiot, epälikvidit sijoitukset ja houkutus myydä tarinaa.

Varainhoitosektori on konsolidoitunut ja listautunut, ja kurssikehityksen tueksi se janoaa kannatavampaa kasvua – mikä vauhdittaa uutta konsolidaatiokierrosta. Uudet syöttörahastot eivät välttämättä tuo sisään merkittävästi uutta pääomaa, mutta hallinnointipalkkiot ja muut veloitukset ovat huomattavasti korkeammalla tasolla kuin tavallisissa osakerahastoissa. Näin syntyy houkutteleva liiketoiminta varainhoitajille. Pienistä kotitaloussijoittajista tulee näin likviditeetin lähde isoille rahastoille – tuulipukukansasta tehdään ostajia silloin, kun muut ostajat puuttuvat. Näin taisi käydä asuntorahastojenkin osalta.

Maailman väkirikkaimman maan Intian äidit ovat tehneet vaikuttavia sijoitustuottoja pitämällä koruja käsissään ja kauloissaan. Kullan hinnan annualisoitu tuotto (CAGR) Intian rupiassa joulukuusta 1999 syyskuuhun 2025 on ollut noin 13,6 % vuodessa – enemmän kuin keskiverto hedge fund -managerilla. Jos rouvat olisivat käyttäneet 50 % velkavipua ja maksaneet siitä noin 4,9 % vuosittain, tuotto olisi noussut noin 16,4 % vuodessa.² Käytännössä siis vähintään sama taso kuin monella private equity - managerilla – mutta ilman suljettuja rahastoja, päivittäisellä likviditeetillä ja mukavasti kannettuna kultakoruina. Kulta asettaa riman korkealle – ja useimmat jäävät sen alle.

–Marko Viinikka

Perustaja, Toimitusjohtaja

Voima Gold Oy

¹ FundCo kirjoittaa artikkelissaan “Tarjolla tänään: evergreenbileet”, kuinka evergreen uutuudet pyrkivät demokratisoimaan pääomasijoittamista mutta kantavat mukanaan huomattavia likviditeetti- ja kuluriskiä. Aiheesta kiinnostuneet voivat kuunnella Inderesin Sauli Vilenin ja FundCo:n Saku Sairasen keskustelun private equityn dynamiikasta: Pääomasijoittaminen, vieraana Saku Sairanen | inderesPodi 239

² Lähde: goldprice.org. Euroiksi käännettynä: Kullan eurotuotto 10.1.2000–25.9.2025 Ilman velkavipua: CAGR ≈ 10,1 % vuodessa 50 % velkavivulla, 4,9 % korkokustannuksella: CAGR ≈ 12,4 % vuodessa

Disclaimer: Voima Weeklyt ovat allekirjoittaneen henkilökohtaisia kirjoituksia. Ne eivät välttämättä edusta Voima Gold Oy:n tai minkään muun yhtiön virallista näkemystä eivätkä ole sijoitus- tai arvopaperien ostamista koskevaa neuvontaa.