Voima Weekly #14 – Laskun paikka lopussa

Kuva luotu tekoälyllä.

Weekly #10:ssä¹ istuimme kuvitteellisen talousneuvoston pöydässä, jossa jokaisella maalla oli oma vaakunansa ja CFO:nsä. Jokainen oli velassa, eikä kukaan halunnut todella lyhentää lainaa. Silloin kysyin: kumpi voittaa – kurinalaisuus vai poliittinen mukavuus?

Petri Sarvamaa, Euroopan tilintarkastustuomioistuimen jäsen, varoitti hiljattain, että EU:n velka on nousemassa noin 900 miljardiin euroon vuoteen 2027 mennessä, ja korkomenot voivat kohota jopa 70 miljardiin euroon vuodessa.² Hän myös totesi, ettei ole tarkkaa tietoa siitä, mitä 800 miljardin euron koronapaketti oikeastaan sai aikaan – tai miten se maksetaan takaisin. Sama ilmiö toistunee useimmissa keskuspankkien elvytysohjelmissa (QE): kun uutta rahaa luodaan, harva enää pysähtyy kysymään, miten tai kenen toimesta se joskus maksetaan takaisin. Kyse ei siis ole vain velasta, vaan vastuuttomasta tietämättömyydestä. Kuten Sarvamaa tiivisti: me emme tiedä, mitä rahalla on saatu aikaiseksi”. Se on pysäyttävä lause.

Euroopan komissio on esittänyt uudelle budjettikaudelle (2028–2034) lähes 2 000 miljardin euron budjettia. Sen sisällä on muun muassa 400 miljardin kriisimekanismi ja ajatus “uusista yhteisistä varoista” – käytännössä siis lisää yhteistä velkaa. Järjestelmä muistuttaa jo nyt finanssikriisin subprime-kaavaa: Hyvä ja huono sekoitetaan yhteen. Haasteena on se, että hyvää taikinaa on jäljellä enää kourallinen – Saksa, Alankomaat, ehkä Itävalta – ja kulhossa on muuten velkaa, alijäämiä ja poliittista painetta. Kun nämä sekoitetaan yhteisiin velkainstrumentteihin, taikina kyllä nousee vielä kerran – mutta maku on jo tuttu: liian monta pelastettua ja liian vähän pelastajia.

Seuraava rakoilu ei syntyne pelkästään sijoittajista, vaan poliittisesta haluttomuudesta korjata rakenteita — aivan kuten 2010–2012, jolloin markkinapaniikki syttyi ja päätösviiveet pahensivat sitä. Kun Ranskan alijäämä on jo yli 5 % ja velka 114 % BKT:stä, ja Italia maksaa yli kahden biljoonan euron velkojaan negatiivisella kasvulla. Kyse ei ole uskosta, vaan rakenteista: järjestelmä suosii velkaa ja torjuu kuria – vaikka juuri kurista sen kestävyys riippuu. Kun hinnat nousevat ja spreadit aukeavat, EKP:n taseesta tehdään palomuuri – ja rahapolitiikka paikkaa politiikan viivettä.

Kullan markkina on nyt usean virran risteyksessä. Rakenteellinen kysyntä – keskuspankit, Aasian ja Lähi-idän kotitaloudet – virtaa jo suhteellisesti samaan suuntaan. Lännessä institutionaalinen ja finanssimarkkinavetoinen raha on yhä marginaalissa, mutta sekin on alkanut liikkua. Seuraava kysymys kuuluu: siirtyvätkö lännen kotitaloudetkin mukaan, kenties aasialaisten löysätessä sitä enemmän markkinoille? Sijoittajat maksavat tänään Nvidiasta yli 50 kertaa sen tuloksen, koska he uskovat tulevaan. Kulta voi saada samanlaisen preemion – ei spekulatiivisen, vaan rakenteellisen.

Nousu on väistämätön, mutta sen rytmi jää nähtäväksi.

–Marko Viinikka
Perustaja, Toimitusjohtaja
Voima Gold Oy

¹ Voima Weekly #10

² Lähde: Euroopan tilintarkastustuomioistuin (2025), Petri Sarvamaan kommentit, Joakim Kullas, Iltalehti 11.10.2025; EU-komission budjettiesitys 2028–2034, commission.europa.eu.

Disclaimer: Voima Weeklyt ovat allekirjoittaneen henkilökohtaisia kirjoituksia. Ne eivät välttämättä edusta Voima Gold Oy:n tai minkään muun yhtiön virallista näkemystä eivätkä ole sijoitus- tai arvopaperien ostamista koskevaa neuvontaa.