Voima Weekly #21 – Kulttuuria Palacessa: selkärankaa arjen työssä

Ravintola palace, omasta kokoelmasta.

Meillä Voimalla on ollut vauhdikas ja kiireinen vuosi, mutta keskiviikkona pysähdyimme hetkeksi juhlistamaan vuoden päättymistä ja uuden alkua. Olen toisinaan katsonut taaksepäin Voiman kahdeksanvuotista matkaa ja halusin nostaa sieltä esiin tarinoita, jotka ovat vuosien aikana muovautuneet kulttuuriksemme. Meille on tullut tänä vuonna useita uusia työntekijöitä, ja siksi oli tärkeää avata niitä kulttuurisia periaatteita, jotka ovat tehneet mahdolliseksi sen, että Voima on ylipäätään olemassa vielä kahdeksan vuoden jälkeen.

Tässä Weeklyssä jaan muutaman näistä periaatteista nousevan teeman, sellaisen, joka ei koske vain Voimaa, vaan resonoituu laajemmin myös Suomen nykyisen taloustilanteen kanssa, jossa ei ole nähty kasvua vuosikymmeniin.

Monelle sanasta kulttuuri tulee mieleen taidemuseot tai esitykset. Alun perin se ei kuitenkaan tarkoittanut taidetta tai tunnelmaa, vaan viljelyä: sana juontuu latinasta, colere: hoitaa, vaalia, kasvattaa. Kulttuuri on juuri tätä: sitä, mitä yhteisö viljelee itsessään; ne tavat, normit ja teot, joita se toistaa ja joihin se sitoutuu.

Suomen tämänhetkinen taloustilanne on vain jäävuoren huippu. Korkea työttömyys, OECD:n raskaimpiin kuuluva verorasitus, julkisen sektorin yli 50 prosentin osuus BKT:sta ja se tosiasia, että olemme ainoa OECD-maa ilman ennustettua kasvua ja yksi harvoista koko maailmassa, jossa ei ole kasvua lainkaan, kertovat tämän hetkisen pintatason. Syvempi tarina on kulttuurinen: työn moraalin rapautuminen, “minulle kuuluu” -asenne, hidas liike, byrokratian paino ja vastuun pakoilu.

Tähän kytkeytyy myös korkea verotus ja sen ympärille rakentunut odotusmalli. Ajatus siitä, että järjestelmä kyllä kantaa, että joku muu maksaa, ja että etu kuuluu minulle vain siksi, että se on olemassa. Kun kulttuuri alkaa odottaa enemmän kuin antaa ja hakea etuja ennemmin kuin kantaa vastuuta, seuraukset näkyvät kaikkialla: työssä, taloudessa ja koko yhteiskunnan virtaussuunnassa.

Talousluvut eivät useinkaan heikkene ensin; kulttuuri heikkenee ensin. Ja kun kulttuurissa työn, vastuun ja kurinalaisuuden painoarvo murtuu ja niiden tilalle nousee vähemmän työtä ja vähemmän vastuuta, enemmän saavutettuja etuja ja “minulle ensin” -ajattelua – talousluvut seuraavat perässä väistämättä. Ostovoima on heikentynyt merkittävästi vuosikymmeniä jatkuneen rahapolitiikan seurauksena; inflaation tuottama “kasvu” on pitkälti seurausta rahan määrän kasvusta, ei tuotetusta arvosta.¹ Se kertoo, ettei kasvua ole vain jäänyt syntymättä. Olemme reaalisesti liikkuneet taaksepäin siitä tasosta, jossa joskus olimme.

Kulttuuri määrittelee myös sen, mikä on kollektiivisesti “sallittua”: kuinka paljon vaurautta saa olla, saako epäonnistua, millaista riskinottoa pidetään kunniallisena ja millaista tavoitteenasettelua hyväksyttävänä – aivan kuten sen, kuinka paljon “rikkailta” on moraalisesti hyväksyttävää verottaa. Kun kulttuuri alkaa mädättää itseään illuusiolla, että oikea ratkaisu on ottaa niiltä, jotka vielä kantavat, ja jakaa niille, jotka eivät kanna, syntyy moraalinen harha. On totta, että ihmisen tulee tukea heikompia, mutta sen tulee aina nousta vapaasta tahdosta, ei pakosta. Pakotettu hyvyys ei rakenna yhteisöä; vapaaehtoinen vastuu ja anteliaisuus rakentavat. Kun normit madaltuvat, myös ihmisen lupa kasvaa madaltuu ja koko kansakunnan taloudellinen rohkeus ja kyvykkyys kutistuvat samassa suhteessa.

Tämän näkee jo arjessa: perheyksikön heikkenemisenä, syntyvyyden romahtamisena, mielenterveys- ja päihdeongelmien lisääntymisenä, alijääminä, talousvaikeuksina, vastuun pakoiluna ja työn moraalin rapautumisena. Ilman yhteistä visiota energia valuu sivuille, ei eteenpäin. Ja kun häpeä lakkaa suojelemasta ihmistä, syntyy ylpeys väärissä asioissa: oikeuksista ilman velvollisuuksia, eduista ilman työtä, asemasta ilman sisältöä ja julkisuudesta ilman mitään todellista arvoa.

Tätä mallia ylläpidetään järjestelmällä, joka ottaa niiltä, jotka vielä osaavat luoda arvoa, ja jakaa niille, jotka eivät enää ole siihen kiinnittyneet. Se palkitsee passiivisuuden ja rankaisee toimijuutta heikentäen kansakunnan kyvykkyyttä juuri siinä tilassa, jossa sen pitäisi vahvistua. Tämä on vastakohta periaatteelle, jonka varaan vahvat yhteiskunnat on rakennettu: tekeminen palkitaan, tekemättömyys ei. Ne, jotka käyttivät lahjojaan ja kantoivat vastuuta, saivat lisää mahdollisuuksia; ja ne, jotka hautasivat lahjansa, menettivät myös sen vähän, mikä heillä oli.² Kyse ei ole epäoikeudenmukaisuudesta, vaan yksinkertaisesta moraalisesta laista: kyvykkyys kasvaa käytössä ja rapistuu käyttämättömänä.

Kulttuuri ei romahda yhtenä hetkenä, vaan pieninä päivittäisinä valintoina, joissa ihminen tai yhteisö lakkaa olemasta se, joka rakentaa, ja muuttuu sille, joka odottaa.

Voiman matka kahdeksan vuoden ajalta osoittaa tämän käytännössä: emme ole täydellisiä, kaukana siitä. Epäonnistumisia on ollut enemmän kuin onnistumisia, mutta periksi ei ole annettu. Kiitos jokaiselle, joka on jatkanut silloin, kun olisi ollut helpompaa luovuttaa. Emme ole mukana taantuma-ajattelussa. Matkamme on vasta alussa. Me tavoittelemme kannattavaa kasvua pitkäjänteisesti – ja sen yli, mitä Suomen rajat yksin mahdollistavat. Ja kuten startup-käsikirja muistuttaa: tehdään vaan.³

–Marko Viinikka
Perustaja, Toimitusjohtaja
Voima Gold Oy

¹ Jos oletetaan, että kotona keitetty kahvikuppi maksoi vuosituhannen alussa noin 10 senttiä ja tänään noin 25 senttiä, niin pelkkä hinnannousu tuottaa tilastoihin noin 900 miljoonan euron “talouskasvun”. Kun Suomessa juodaan noin kuusi miljardia kahvikuppia vuodessa, tämä kasvu syntyy ilman yhtäkään lisäkupillista — ilman mitään uutta hyvinvointia tai tuotettua arvoa.

² Talenttivertauksen periaate (Matt. 25): Talenttivertauksen ydin ei ole epäoikeudenmukaisuus, vaan moraalinen laki: arvo kasvaa käytössä ja rapistuu käyttämättömänä. Vertauksessa ne, jotka käyttivät lahjojaan ja kantoivat vastuuta, saivat lisää mahdollisuuksia; se, joka hautasi lahjansa, menetti myös sen vähän, mikä hänellä oli. Malli palkitsee toimijuuden ja kurinalaisuuden, ei passiivisuutta. Tästä syystä se on päinvastainen nykyiselle valtiokeskeiselle logiikalle, joka usein ottaa siltä, joka tekee, ja antaa sille, joka ei tee.

³ Start-up käsikirja, Timo Ahopelto & Jyri Engeström

Disclaimer: Voima Weeklyt ovat allekirjoittaneen henkilökohtaisia kirjoituksia. Ne eivät välttämättä edusta Voima Gold Oy:n tai minkään muun yhtiön virallista näkemystä eivätkä ole sijoitus- tai arvopaperien ostamista koskevaa neuvontaa.