Voima Weekly #36 – Oppitunteja 90-luvun vaihteesta

Useimmat keskittyvät siirtoihin. Harva ymmärtää pelin. Ostettu kuvapankista

1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa Suomessa tehtiin kaksi merkittävää valuuttaliikettä: vuonna 1991 markka devalvoitiin virallisesti noin 12 %, ja vuonna 1992 se päästettiin kellumaan, minkä seurauksena markan arvo heikkeni markkinoilla vielä noin 30–40%.

Taustalla oli kasvanut paine kiinteää valuuttakurssia vastaan – kilpailukyky oli heikentynyt, vaihtotase alijäämäinen ja valuuttavarannot hupenivat – eikä markkaa pystytty enää puolustamaan, jolloin kellutus oli käytännössä pakko¹.

Muutos ei tapahtunut yhdessä hetkessä, mutta nopeasti taseiden kautta: valuutan heikentyessä eri omaisuuserien arvo alkoi eriytyä sen mukaan, missä muodossa ne olivat ja missä valuutassa ne oli pidetty. Tämä ei jäänyt kirjanpidolliseksi ilmiöksi, vaan näkyi suoraan yritysten liikkumavarassa: rahoituksen saatavuudessa, investointikyvyssä ja kyvyssä kestää heilahteluja.

Ne yhtiöt, joiden taseessa oli muuta kuin markkaa, esimerkiksi dollareita, Saksan markkoja tai muuta “kovaa” valuuttaa, saivat välittömän ja suhteettoman kovan kilpailuedun. Samaan aikaan heidän kulunsa pysyivät markassa, mutta likvidi varallisuus oli kovassa valuutassa. Kilpailijoiden taseiden ostovoima heikkeni käytännössä muutamassa vuodessa jopa puoleen.

Kiinteistösektori on tästä hyvä esimerkki tänä päivänä: paikalliseen talouteen sidottu omaisuus ei irtoa sitä ympäröivästä makrosta. Kun kasvu, ostovoima ja pääomavirrat heikkenevät, myös arvonkehitys jää².

Tämä ei ole historiallinen poikkeus, vaan toistuva ilmiö fiat-järjestelmässä. Rahapolitiikan kautta tapahtuva rahan laimentuminen toimii käytännössä piiloverona; luokkaa ~10 % vuodessa, eikä suurin osa omistajista tai johdosta tätä aktiivisesti huomioi³. Tärkeää on huomata, että tämä tapahtuu kaikissa valuutoissa: esimerkiksi EUR/USD kuvaa vain kahden heikkenevän valuutan keskinäistä suhdetta. Todellinen vertailukohta on laimentamaton kanta - kulta⁴.

Velka toki liikkuu samaan suuntaan: se kevenee reaalisesti. Mutta jos taseessa ei ole samanaikaisesti vahvaa omaisuutta, nettoasema heikkenee silti. Käytännössä tämä tarkoittaa, että oma pääoma tulisi pyrkiä pitämään vahvassa muodossa ja velka heikossa.

1990-luvun alussa tämä näkyi konkreettisesti: vahvan taseen omaavat toimijat pystyivät ostamaan kilpailijoita alennuksella, laajentumaan aggressiivisesti ja neuvottelemaan pankkien kanssa vahvemmasta asemasta. Sama ilmiö toistuu myös tänään, eri muodossa. Kun ostovoima heikkenee ja rahan hinta nousee inflaation ja kiristyvän rahoitusympäristön myötä, erot taseiden välillä alkavat näkyä nopeasti.

Tänään järjestelmä näyttää erilaiselta, mutta rakenne ei ole muuttunut. Kotimaisten pankkien vakuusrakenne nojaa edelleen pääosin asuntoihin, eikä merkittävästi likvideihin, vahvempiin omaisuuseriin. Samalla puhumme maasta, jossa kotitalouksien varallisuudesta arviolta noin kaksi kolmasosaa on kiinni asunnoissa, julkinen sektori on maailman suurimpia suhteessa BKT:hen⁵, verotus kuulu jo maailman korkeimpiin ja talouskasvu on ollut käytännössä pysähdyksissä lähes 20 vuotta.

Samaan aikaan rahakanta on kasvanut moninkertaiseksi (!)⁶. Tämä on keskeinen havainto. Rahakannan kasvu ei ole ilmaista — se laimentaa. Se näkyy hintatasossa, palveluissa ja omaisuusarvoissa. Se luo nimellistä kasvua, mutta ei välttämättä todellista vaurastumista. Jos BKT ei kasva samaa tahtia, kyse ei ole kasvusta vaan laimenemisesta. Esimerkiksi: jos kahvikuppi maksoi vuonna 2000 yhden euron ja tänään viisi euroa, ja kahvia juodaan yhtä paljon: BKT on kasvanut, mutta arvoa ei ole syntynyt lisää. Toisin sanoen: BKT kasvaa. Elämä ei.

Jos olet yhtiön omistaja, erityisesti teollisessa tai kaupallisessa toiminnassa, olet keskellä hiljaista mutta väistämätöntä muutosta. Edessä on omaisuuden uusjako 90 luvun tapaan - jokaisessa sektorissa. Erona on mittakaava. 90-luvulla markka käytännössä jakoi varallisuutta Suomen sisällä. Nyt kyse ei ole yksittäisestä valuuttaliikkeestä, vaan eurojen laimentumisesta koko valuutta-alueella. Euroja ei jaeta uudelleen yhdellä päätöksellä. Ne laimenevat - ja sen kautta omistukset järjestyvät uudelleen.

On selvää, että pelkkä vahva tase ei yksin riitä säilyttämään kilpailukykyä. Mutta ilman sitä kilpailukyky katoaa nopeasti. Vahva tase antaa liikkumavaraa, mahdollistaa opportunistiset liikkeet ja vähentää eksistentiaalista riskiä. Ennen kaikkea se antaa aikaa.

Tämä ei tapahdu tyhjiössä. Tekoäly ja robotisaatio ajavat jo nyt “firmojen keskiluokkaa” pois, aivan kuten työmarkkinoilla yksilötasolla. Samalla heikkenevä ostovoima yhdistettynä korkeaan verotukseen heikentää asiakkaiden kykyä ostaa, syö yritysten kysyntäpohjaa ja rapauttaa perheiden taloudellista ja henkistä kestävyyttä. Viimeinen näistä on hitain korjata. Usein puhutaan sukupolvesta.

Ei ole olennaista, mikä poliittinen ilmapiiri on. Ei ole olennaista, mitä otsikoissa lukee. Laiva liikkuu jo. Sinulla on kaksi vaihtoehtoa: olla passiivinen ja mukautua, tai toimia ja rakentaa asema. Nyt on harvinainen hetki, jossa nämä kaksi voidaan tehdä yhtä aikaa — ottaa riskiä ja olla samalla defensiivinen.

Varainhoidon tärkein tehtävä ei ole maksimoida tuottoja. Se on säilyttää ostovoima ja ylläpitää likviditeetti. Kaikki muu tulee sen jälkeen. Tämä vaatii varainhoitoa, joka katsoo pidemmälle; ei vain markkinoihin, vaan siihen, mitä tapahtuu rahassa, rakenteissa ja yhteiskunnassa. Ei pelkkää allokaatiota, vaan ymmärrystä rahakannasta, taseista ja geopolitiikasta.

Siksi keskeinen kysymys ei ole, paljonko arvioit saavasi tuottoa, vaan missä muodossa pääomasi on, mihin järjestelmään se on sidottu ja kuka kantaa lopullisen riskin. Yhä useammin vastaus näihin kysymyksiin löytyy finanssijärjestelmän ulkopuolelta — fyysisen omaisuuden kautta.

Suurin riski ei ole, että häviät. Vaan että pelaat oikein, mutta väärää peliä.

– Marko Viinikka
Perustaja, Toimitusjohtaja
Voima Gold Oy

Disclaimer: Voima Weeklyt ovat allekirjoittaneen henkilökohtaisia kirjoituksia. Ne eivät välttämättä edusta Voima Gold Oy:n tai minkään muun yhtiön virallista näkemystä eivätkä ole sijoitus- tai arvopaperien ostamista koskevaa neuvontaa.