Voima Weekly #47 – 5 700€ ongelma

Suomi on 22 maan vertailun viimeinen. 16–34-vuotiaan viitehenkilön kotitalouden nettovarallisuuden mediaani on Suomessa 5 700 euroa ja euroalueella 24 600 euroa. Taulukkoa on lyhennetty luettavuuden vuoksi. Koko vertailu on julkaistu mm. Taloussanomissa. Lähde: ECB, HFCS 2023.

Sen verran nettovarallisuutta on mediaanilla suomalaisella kotitaloudella, jonka viitehenkilö on 16–34-vuotias. Euroalueella vastaava luku on 24 600 euroa. Virossa 62 200 euroa. Liettuassa 59 600 euroa. Slovakiassa 74 600 euroa. Suomi on vertailun viimeinen.¹

Luku näyttää niin uskomattomalta, että ensimmäinen reaktio on ymmärrettävä: tilastossa täytyy olla jotakin pielessä. Osittain onkin.

Suomalaiset muuttavat nuorina pois vanhempiensa luota ja muodostavat oman kotitalouden. Monissa vertailumaissa nuoret asuvat pidempään vanhempiensa kanssa. Asunnonomistus selittää vielä enemmän. Esimerkiksi monissa Itä-Euroopan maissa asuntoja on siirtynyt sukupolvelta toiselle järjestelmämuutosten, yksityistämisen ja perintöjen seurauksena. Velaton omistusasunto tekee kotitaloudesta tässä tilastossa nopeasti “varakkaan”, vaikka pankkitilillä olisi vähän rahaa.

Myös maiden tiedonkeruu- ja asuntojen arvostusmenetelmät eroavat. Kaikki tämä pitää huomioida.

Kuitenkin samasta ECB:n aineistosta löytyy luku, jota on vaikeampi selittää pois: 32,9 % -> Lähes joka kolmannen suomalaisen 16–34-vuotiaan kotitalouden nettovarallisuus on negatiivinen. Euroalueella vastaava osuus on noin 7,9 prosenttia. Tätä on jo huomattavasti vaikeampi selittää tilastoteknisillä eroilla. Suomalaisella nuorella kotitaloudella on siis hämmästyttävän usein enemmän velkaa kuin mitattua omaisuutta.

Siinä on mielestäni paljon kiinnostavampi kysymys kuin se, onko suomalainen todella köyhempi kuin liettualainen: Miksi tavalliselle nuorelle kertyy näin vähän omaa pääomaa?

Varallisuus syntyy ylijäämästä, ja vaurastumisen perusmekanismi on lopulta armottoman yksinkertainen:

työ → tulot → ylijäämä → säästö → sijoitus → varallisuus.

Ketjua ei voi poliittisella päätöksellä ohittaa. Ilman ylijäämää ei synny säästöä. Ilman säästöä ei synny pääomaa. Ilman pääomaa et ole taloudellisesti vapaa, vaan riippuvainen palkkatulosta, tulonsiirroista ja/tai järjestelmän tarjoamista palveluista.

Tässä kohtaa Suomen mallia kannattaa tarkastella kriittisesti. Suomessa työn tekemistä verotetaan voimakkaasti. Työn ostaminen toiselta ihmiseltä on kallista. Sen jälkeen jo verotetulla rahalla ostettavaa kulutusta verotetaan yleisesti 25,5 prosentin arvonlisäverolla.²

Suomen nykyinen järjestelmä siirtää suuren osan ihmisen taloudellisesta ylijäämästä järjestelmän rahoittamiseen. Vastineeksi hän saa kollektiivisesti päätettyjä palveluja, etuuksia ja tulevia oikeuksia, joiden määrästä, laadusta ja ehdoista hän ei itse päätä. Kun nämä samalla rapautuvat³, vaihtokauppa näyttää yhä huonommalta.

Hyvätuloiselle ja paljon tuottavalle vaihtosuhde muodostuu helposti erityisen heikoksi: hän rahoittaa järjestelmää paljon, saa monia tulonsiirtoja vähän tai ei lainkaan ja luopuu samalla pääomasta, jonka olisi voinut itse säästää ja sijoittaa.

Varallisuus on eri asia. Se on rahaa, kultaa, osakkeita, yritysomaisuutta, velatonta asunto-omaisuutta tai muuta pääomaa, jonka ihminen itse omistaa. Tässä on ehkä suomalaisen talousajattelun sokea piste: puhumme paljon siitä, mitä ihmiselle kollektiivisesti tarjotaan, mutta paljon vähemmän siitä, mitä hänelle itselleen jää.

Siksi olennaisempi kysymys on: Kuinka paljon ihmiselle jää hänen oman työnsä tuloksesta oman taseensa rakentamiseen?

Tässä koko ajattelutapa pitäisi kääntää ympäri. Talouden tarkoitus ei ole rakentaa mahdollisimman suurta järjestelmää, joka kerää, jakaa ja lopulta huolehtii ihmisestä. Sen pitäisi antaa ihmiselle mahdollisimman paljon vapautta tehdä työtä, tuottaa, kartuttaa vaurautta ja sen mukana ottaa vastuu itsestään ja läheisistään. Vastuun ensimmäinen osoite ei pitäisi automaattisesti olla valtio, vaan ihminen itse, perhe ja lähiyhteisö.

Oma pääoma merkitsee muutakin kuin korkeampaa varallisuuslukua. Se merkitsee itsenäisyyttä. Ihminen, jolla on säästöjä ja omaisuutta, kestää epävarmuutta, voi vaihtaa työpaikkaa, perustaa yrityksen, ottaa riskiä ja huolehtia läheisistään ilman, että jokainen vastoinkäyminen vie valtion luukulle. Hän voi myös jättää seuraavalle sukupolvelle enemmän kuin itse sai.

Mitä vahvempi ihmisen oma tase on, sitä vähemmän hänen elämänsä riippuu tulonsiirroista, järjestelmän palveluista ja poliittisista päätöksistä.

EKP:n tilasto ei ole täydellinen. Liettuan 59 600 euroa ja Suomen 5 700 euroa eivät tarkoita, että tavallinen nuori liettualainen olisi kymmenen kertaa taloudellisesti vahvempi kuin suomalainen. Sitä ei kuitenkaan tarvitsekaan todistaa, sillä riittää, että katsomme Suomea itseään. 5 700 euroa mediaaninettovarallisuutta ja 32,9 prosentilla nuorista kotitalouksista negatiivinen nettovarallisuus.

Nämä eivät ole vahvan yksityisen taseen tunnuslukuja. Suomen seuraavan talouspoliittisen projektin ei siksi pitäisi olla vain työllisyys, BKT tai julkisen talouden tasapaino. Niiden rinnalle tarvitaan yksinkertaisempi tavoite: mahdollisimman monelle suomalaiselle pitää antaa mahdollisuus vaurastua.

Työstä ja yrittämisestä pitää jäädä enemmän ihmiselle itselleen. Työn teettämisestä pitää viedä vähemmän. Kannustinloukut, jotka tekevät työn vastaanottamisesta tai lisätyöstä huonon kaupan, pitää purkaa. Yksinkertaisesti: ihmisille enemmän, valtiolle vähemmän.

Todellinen vauraus ei ole korkea bruttopalkka eikä suuri kulutuskyky. Se on vahva tase: varallisuutta, joka säilyttää tai kasvattaa ostovoimaa ja vähentää riippuvuutta seuraavasta palkkapäivästä, tulonsiirroista ja poliittisista päätöksistä.

Menestyvä yhteiskunta ei synny siitä, että ihmisille jaetaan enemmän kulutettavaa. Se syntyy siitä, että mahdollisimman moni pystyy muuttamaan työnsä tulokset pysyväksi varallisuudeksi.

Järjestelmä voi auttaa. Varallisuus antaa vapauden valita.

–Marko Viinikka
Perustaja, Toimitusjohtaja
Voima Gold Oy

Maiden väliseen vertailuun liittyy olennaisia rajoitteita. (i) Nuorten itsenäistymisikä ja kotitalouksien rakenne vaihtelevat: Suomessa nuori vähävarainen opiskelija muodostaa suhteellisen aikaisin oman kotitalouden, kun toisessa maassa samanikäinen voi kuulua edelleen vanhempiensa kotitalouteen. (ii) Asunnonomistus vaihtelee voimakkaasti. Erityisesti useissa Itä-Euroopan maissa korkea velaton asunnonomistus, historiallinen asuntojen yksityistäminen sekä perinnöt ja muut sukupolvien väliset siirrot kasvattavat mitattua nettovarallisuutta. (iii) Maiden käyttämät rekisterit, kyselyvastaukset ja omaisuuserien arvostusmenetelmät eivät ole täysin identtisiä; Suomessa käytetään poikkeuksellisen paljon rekisteripohjaista tietoa. (iv) HFCS 2023 -aallon aineistoa ei kerätty kaikissa maissa täsmälleen samana ajankohtana. ECB itse kehottaa siksi varovaisuuteen suorissa maavertailuissa.

Näistä rajoitteista huolimatta Suomen heikkoa tulosta ei voi kuitata pelkkänä rankingin metodologisena kuriositeettina. Samassa aineistossa 32,9 % suomalaisista 16–34-vuotiaiden viitehenkilöiden kotitalouksista on nettovarallisuudeltaan negatiivisia, kun euroalueella osuus on noin 7,9 %. Tämä tarkoittaa, että lähes joka kolmannessa tällaisessa suomalaisessa kotitaloudessa mitatut velat ylittävät mitatut varat.

Lähde: ECB, Household Finance and Consumption Survey, Wave 2023, Statistical Tables & Methodological Report.

Disclaimer: Voima Weeklyt ovat allekirjoittaneen henkilökohtaisia kirjoituksia. Ne eivät välttämättä edusta Voima Gold Oy:n tai minkään muun yhtiön virallista näkemystä eivätkä ole sijoitus- tai arvopaperien ostamista koskevaa neuvontaa.