Voima Weekly #48 – Onko eläkemaksu vero?

Kuva on luotu tekoälyllä tätä Weeklyä varten. Se kuvaa varallisuuden ehkä yksinkertaisinta ominaisuutta: sen voi omistaa, säilyttää ja siirtää sukupolvelta toiselle. Eläkeoikeus on saatava tulevaisuuden järjestelmältä – oma varallisuus on sinun tänään.

Korjaus: 6.9.2026 lähetetyssä sähköpostiversiossa yksi lause oli virheellisesti kahteen kertaan. Toisto on poistettu tästä verkkoversiosta.

Viime Weeklyssä käsittelimme suomalaisten nuorten heikkoa varallisuutta. Yksi luonnollinen vastaväite jäi tarkoituksella käsittelemättä:

Entä eläke? Suomalainenhan säästää koko työuransa eläkettä varten. Vai säästääkö?

Vuonna 2026 yksityisen sektorin keskimääräinen TyEL-maksu on 24,4 prosenttia palkasta. Työntekijän palkasta pidätetään 7,3 prosenttia ja työnantaja maksaa keskimäärin 17,1 prosenttia¹.

Kun lähes neljännes palkasta menee vuosikymmenten ajan eläkejärjestelmään, voisi kuvitella, että jossain on valtava henkilökohtainen sijoitustili odottamassa omistajaansa.

Ei ole. Suomen työeläkejärjestelmä ei pääosin toimi niin.

TyEL on vain osittain rahastoiva. Vuonna 2025 yksityisen sektorin eläkejärjestelmään tuli noin 21,8 miljardia euroa maksuja ja valtion osuuksia. Siitä 18,2 miljardia käytettiin saman vuoden eläkkeisiin. Vain 3,2 miljardia siirrettiin rahastoihin.

Eikä sekään riittänyt nykyisiin eläkkeisiin. Olemassa olevista rahastoista käytettiin lisäksi noin 5,4 miljardia euroa². Kyse ei ole “järjestelmän virheestä”, vaan siitä, miten järjestelmä on tarkoituksella rakennettu.

Sinä et siis ensisijaisesti säästä omaa eläkemaksuasi itsellesi. Maksat suurelta osin nykyisten eläkeläisten eläkkeitä, ja saat vastineeksi lakisääteisen oikeuden siihen, että tulevaisuuden järjestelmä maksaa aikanaan eläkettä sinulle.

Eläkeoikeus ja varallisuus eivät ole kuitenkaan sama asia. Lupaus ei ole omaisuutta.

Omalla sijoitussalkullasi voit tehdä päätöksiä: voit vaihtaa sijoituksia, käyttää pääomaa yrityksen perustamiseen, antaa sen vakuudeksi tai jättää sen aikanaan lapsillesi. Pääoma on sinun, ja sinä päätät sen käytöstä.

Työeläkejärjestelmässä vastaavaa henkilökohtaista pääomaa ei synny. Ei ole yksilöllistä sijoituspottia, jonka sijoituksista päättäisit tai jonka voisit tarvittaessa nostaa, pantata tai siirtää seuraavalle sukupolvelle.

Sen sijaan sinulle kertyy lakisääteinen oikeus tulevaan eläkkeeseen, jonka määrä, maksamisen ajankohta ja muut ehdot määräytyvät kulloinkin voimassa olevan järjestelmän mukaan.

Ja näitä sääntöjä voidaan muuttaa.

Eläkeoikeuden ehdot eivät myöskään ole muuttumattomia. Eläkeikä on sidottu elinajanodotteeseen, elinaikakerroin vaikuttaa alkavan eläkkeen määrään ja vuonna 2030 käyttöön tuleva inflaatiovakauttaja voi rajoittaa tulevia indeksikorotuksia³. Näin ollen sinulla ei ole henkilökohtaisesti omistettua pääomaa, vaan oikeus järjestelmän kulloinkin määrittelemään tulevaan etuuteen. Maksu on siis pakollinen, mutta vastine ei ole henkilökohtaisesti omistettua pääomaa.

Yrittäjällä tämä ero näkyy vielä selvemmin. YEL-maksua ei sijoiteta yrittäjän henkilökohtaiselle eläketilille, vaan nykyiset maksut ja valtion rahoitus käytetään nykyisten YEL-eläkkeiden rahoittamiseen.

Vuonna 2026 valtio rahoittaa arviolta noin kolmanneksen YEL-eläkemenosta, koska kerättävät maksut eivät yksin riitä⁴.

YEL maksaja voi siis maksaa järjestelmään vuosikymmeniä ilman, että hänen nimelleen syntyy maksuja vastaavaa sijoitusomaisuutta. Kyse ei ole virheestä tai poikkeuksesta, vaan siitä, miten järjestelmä on tarkoituksella rakennettu. Silti harva taitaa ajatella eläkemaksuaan näin. Samaan aikaan suomalaisessa työeläkejärjestelmässä on merkittävä määrä ihan oikeaa sijoitusvarallisuutta. Vuoden 2026 toisella neljänneksellä työeläkevarat ylittivät 300 miljardia euroa⁵.

Tässä on suomalainen paradoksi: meillä on yli 300 miljardin euron kollektiivinen eläkesalkku, mutta yksittäinen työntekijä ei omista siitä henkilökohtaista osuuttaan.

Siksi on kiinnostavaa katsoa myös, miten pääoma on tuottanut. TELAn mukaan suomalaisten työeläkevarojen keskimääräinen nimellistuotto ajalla 2006–Q2/2026 oli 5,5 prosenttia vuodessa. Kuluttajahintojen nousu huomioiden TELA ilmoittaa reaalituotoksi noin 3,5 prosenttia vuodessa ⁶

Tuotto on positiivinen, mutta sen mittakaava muuttuu kiinnostavaksi, kun sitä vertaa euroalueen rahamäärän kehitykseen. Samalla noin 20 vuoden ajanjaksolla euroalueen laaja rahamäärä M2 kasvoi noin 6 345 miljardista eurosta 16 411 miljardiin euroon. Se vastaa noin 4,87 prosentin keskimääräistä vuosikasvua.

Samalla ajanjaksolla luvut ovat siis:

Työeläkevarat: 5,5 % vuodessa Euroalueen M2: 4,87 % vuodessa Ero: 0,63 prosenttiyksikköä vuodessa⁷

Samalla ajanjaksolla euroalueen M2 kasvoi noin 4,87 % vuodessa. M2 ei ole sama asia kuin kuluttajahintainflaatio, mutta rahamäärän kasvu ei ole neutraalia: suurempi rahamäärä kilpailee samoista tavaroista, palveluista ja omaisuuseristä.

Siksi M2 on kiinnostava vertailukohta pitkäaikaiselle sijoitustuotolle. Jos pääoma kasvaa lähes samaa vauhtia kuin sitä ympäröivä rahamäärä, nimellinen tuotto voi näyttää hyvältä ilman, että suhteellinen asema paranee paljon.

Kun rahaa tulee järjestelmään lisää, säästäjän pitää juosta vain pysyäkseen paikallaan. Tässä valossa on pysäyttävää, että eläkevarojen 20 vuoden nimellistuotto ylitti M2:n kasvun vain noin 0,6 prosenttiyksiköllä vuodessa. Tästä päästään paljon suurempaan kysymykseen kuin siihen, ovatko eläkeyhtiöt sijoittaneet hyvin vai huonosti:

Miksi niin suuren osan työn hinnasta pitää kulkea järjestelmän kautta sen sijaan, että suurempi osa muodostuisi ihmisen omaksi varallisuudeksi?

Kulta tarjoaa tähän kiinnostavan vertailukohdan juuri siksi, ettei se lupaa omistajalleen mitään. Jos omistat x grammaa kultaa, omistat x grammaa kultaa. Markkinahinta heilahtelee, mutta pitkällä aikavälillä kulta on ollut poikkeuksellisen vahva ostovoiman säilyttäjä.

Kulta ei tarvitse tulevaisuuden työntekijää rahoittamaan lupaustaan, sillä ei ole eläkeikää eikä sen määrää leikata elinaikakertoimella. Sen ehtoja ei muuteta eläkeuudistuksessa, ja voit myydä, siirtää tai jättää sen seuraavalle sukupolvelle.

Se ei ole lupaus tulevasta omaisuudesta. Se on omaisuutta nyt.

En väitä, että Suomen eläkejärjestelmä pitäisi purkaa tai että eläkemaksut pitäisi sijoittaa kokonaan kultaan. Kysyn vain, olisiko suomalainen vahvemmassa asemassa, jos suurempi osa hänen työnsä hinnasta päätyisi hänen itse omistamakseen, sijoitettavaksi ja perittäväksi pääomaksi. Minun vastaukseni on kyllä.

Kysymys muuttuu vielä olennaisemmaksi, kun katsoo järjestelmän tulevaa maksupohjaa. Eläketurvakeskuksen pitkän aikavälin laskelmissa 65 vuotta täyttäneiden määrä suhteessa 15–64-vuotiaisiin nousee nykyisestä noin 38,5 prosentista lähes 70 prosenttiin vuosisadan loppuun mennessä⁸. Tulevaisuudessa järjestelmää pitää siis ylläpitää tilanteessa, jossa eläkeläisiä on suhteessa työikäisiin huomattavasti nykyistä enemmän.

Onko eläkemaksu lopulta vero? Tästä jää yksi kysymys, jota on vaikea olla esittämättä.

Työeläkemaksu ei juridisesti ole vero, vaan sillä hankitaan pakotetusti lakisääteistä eläkeoikeutta.

Mutta maksajan näkökulmasta raja on kiinnostava. Maksu on pakollinen, suurin osa tämän päivän maksuista käytetään nykyisten eläkkeiden rahoittamiseen, maksaja ei omista maksujaan vastaavaa henkilökohtaista pääomaa eikä voi itse päättää sen käytöstä, sijoittamisesta tai periytymisestä. Myös tulevan eläkeoikeuden ehtoja voidaan muuttaa. Kuinka kaukana tällainen maksu lopulta on verosta?

Viime Weeklyssä kirjoitin, että varallisuus antaa vapauden valita. Tässä ero näkyy ehkä selvimmin: eläkeoikeus on saatava tulevaisuuden järjestelmältä. Varallisuus on sinun tänään.

Siksi antaisin erityisesti nuoremmille sukupolville kaksi yksinkertaista neuvoa.

Ensimmäinen: säästä itse. Älä rakenna vanhuuttasi sen varaan, että eläkejärjestelmä, rahajärjestelmä ja Suomen julkinen talous näyttävät vuosikymmenten päästä samalta kuin tänään. Oma varallisuus tuo vaihtoehtoja. Kulta on tähän yksi erinomainen väline: maailmanlaajuisesti vaihdettava, ilman vastapuoliriskiä omistettava omaisuuserä ja pitkällä aikavälillä vahva ostovoiman säilyttäjä.

Toinen: pidä perhe vahvana. Vanhemmat pitävät huolta lapsistaan ja aikanaan lasten kuuluu pitää huolta vanhemmistaan. Minulle tämä on myös raamatullinen periaate: vastuu läheisistä kuuluu ensisijaisesti perheelle, ei valtiolle tai laitokselle.

Muhkea kultatili ja toisistaan huolehtiva perhe kuulostavat minusta huomattavasti paremmalta eläkesuunnitelmalta kuin pelkkä valtion eläke ja paikka vanhustenlaitoksessa.

–Marko Viinikka
Perustaja, Toimitusjohtaja
Voima Gold Oy