Voima Weekly #50 – Talvi ei ole mielipide – miksi kirjoitan Weeklyä?
Marko Viinikka
Toimitusjohtaja
VAULT-konferenssissa Las Vegasissa syyskuussa 2026. Tulevaisuus näyttää valoisalta niille, jotka tunnistavat muutoksen ajoissa, kantavat vastuunsa ja asemoituvat oikein.
Weeklyn lukijamäärä on kasvanut yli 4 000 tilaajaan. Kun mukaan hyppää keskeltä, voi aivan perustellusti kysyä: Mikä tämä kirje oikeastaan on? Miksi kirjoitan sitä? Mitä tällä kaikella haetaan?
Siksi palaan hetkeksi alkuun.
Aiemmissa Weeklyissä olen kirjoittanut mm. Suomen taloudesta, valtioiden velkaantumisesta, jatkuvista alijäämistä, kasvavasta rahamäärästä, verotuksesta, säästämisestä, omaisuudenhoidosta ja kullan roolista tässä kaikessa.1 Aiheet voivat näyttää erillisiltä, mutta niitä yhdistää yksi kysymys:
Miten ihminen, perhe, yhtiö, suku, säätiö tai instituutio voi säilyttää ja kasvattaa todellista ostovoimaansa maailmassa, jossa talouden perustukset ovat muuttumassa?
Tämä on Weeklyn ydin.
Taloudellinen sää on muuttumassa
Olemme siirtymässä velkavetoisen fiat-järjestelmän myöhäiseen ja samalla epävakaampaan vaiheeseen.2 3
Järjestelmän sisäiset paineet kasvavat, kun velkaa, rahaa ja poliittisia lupauksia syntyy jatkuvasti nopeammin kuin niiden perustana olevaa todellista tuotantoa. Käytännössä kyse on osittain ostovoiman siirrosta: käteistä ja rahamääräisiä säästöjä pitäviltä niille, jotka saavat uuden rahan ja luoton käyttöönsä ensimmäisinä.
Jotkut voisivat kutsua nykyistä vaihetta fiat-järjestelmän loppurytmiksi. En tarkoita sillä, että euro, dollari tai koko järjestelmä “romahtaisi” huomenna. Tarkoitan, että järjestelmän sisäiset jännitteet kasvavat ja sen käyttäytyminen muuttuu aikaisempaa epävakaammaksi ja vaikeammin ennustettavaksi.
Velkaa on enemmän, ja alijäämistä on jo pitkään ollut tulossa tilapäisten poikkeusten sijasta pysyvä osa länsimaiden talouspolitiikkaa. Rahamäärä kasvaa pitkällä aikavälillä, vaikka kehitys ei kuljekaan suorana viivana. Samalla poliittinen liikkumatila kapenee.4 Kun velkainen järjestelmä kohtaa uuden taantuman, kriisin tai poliittisen lupauksen, vaihtoehdot ovat epämiellyttäviä: menoja leikataan, veroja korotetaan, velkaa kasvatetaan tai rahan ostovoiman annetaan heikentyä. Usein kokeillaan vähän kaikkea, mutta kaikkein helpoimmaksi jää viimeinen vaihtoehto: velkataakkaa kevennetään rahan ostovoiman kustannuksella.
Tämä voi näkyä tulevina vuosina kasvavana volatiliteettina osake-, korko-, valuutta- ja raaka-ainemarkkinoilla. Tavallisen ihmisen elämässä se voi näkyä korkeampina veroina, heikompina julkisina palveluina ja säästöjen ostovoiman hitaana rapautumisena. Kun maksat enemmän, saat vähemmän ja säästösi ostavat vuosi vuodelta vähemmän, kyse ei ole enää vain taloudesta, vaan sinun vapautesi ja turvallisuutesi hitaasta kaventumisesta.
Suomessa katsomme tätä kehitystä erityisen haastavasta asemasta. Meillä on heikko työllisyyskehitys, jatkuvasti alijäämäinen julkinen talous, kasvava velka ja jo valmiiksi erittäin raskas verotus. Taloutemme ei kärsi vain yhdestä suhdanteesta, vaan myös rakenteista, joita emme ole kyenneet uudistamaan riittävän nopeasti.
Tie ulos on olemassa
Tästä tilanteesta on tie ulos. Valtiot voivat tasapainottaa menonsa suhteessa tuloihinsa, leikata tehottomuutta, purkaa kasvun esteitä ja rakentaa uudelleen työnteon, yrittämisen, investoimisen ja perheiden vaurastumisen kannustimet. Kannustinloukut voidaan purkaa niin, että työn vastaanottaminen ja oman elämän rakentaminen kannattaa aina paremmin kuin tukien varaan jääminen.
Yritysmaailmassa tällaista kutsuttaisiin saneeraukseksi. Siinä ei enää kysyttäisi, mikä kuulostaa hyvältä tai ketä muutos harmittaa, vaan tarkasteltaisiin kylmästi tosiasioita: mikä tuottaa arvoa, mikä kuluttaa sitä ja mihin organisaatiolla on todella varaa. Saneeraus ei ole työryhmä, selvitys tai uusi strategiapaperi. Se on päätös lopettaa sellaisen ylläpitäminen, johon ei ole varaa ja joka ei palvele perustehtävää.
Tulojen kasvattaminenkin kuuluu ratkaisuun, mutta verotuksen jatkuva kiristäminen ei ole sama asia kuin terve kasvu. Kun työn, yrittämisen, investointien ja omistamisen verotus on jo valmiiksi raskasta, uusi veronkiristys voi pienentää juuri sitä perustaa, jonka varaan koko järjestelmä pitäisi rakentaa.
Tie ulos siis on. En kuitenkaan tällä hetkellä näe vaikkapa Ranskassa, Saksassa, Yhdysvalloissa, Britanniassa, Espanjassa tai Suomessa sellaista johdonmukaista talouspoliittista suuntaa ja mittakaavaa, joka aidosti korjaisi velan ja pysyvien alijäämien perusongelman.
Talvi ei ole mielipide
Meillä Suomessa on neljä aidosti erilaista vuodenaikaa. Talvi ei ole mielipide eikä maailmanlopun ennustus. Se on toistuva tosiasia - Game of Thronesin sanoin: winter is coming.
Me emme voi päättää, tuleeko talvi. Päätämme, miten siihen valmistaudumme. Osaamme pukeutua oikein, talvirenkaamme ovat maailman huippua ja kotiemme lämmitys sekä eristys ovat aivan eri luokkaa kuin vaikkapa Keski-Euroopassa. Autoa valitessamme saatamme arvostaa nelivetoa. Harrastuksemme, asumisemme ja suuri osa arkisesta elämästämme rakentuvat sen tosiasian ympärille, että Suomessa on välillä kylmää, pimeää ja liukasta. Emme tee näin siksi, että pelkäisimme talvea. Teemme niin, jotta voisimme elää hyvää elämää myös talvella.
Sama pätee talouteen.
Yksin emme voi päättää korkotasosta, rahamäärästä, valtioiden alijäämistä tai valuuttojen tulevasta ostovoimasta. Emme voi myöskään ulkoistaa vastuutamme poliittiselle järjestelmälle, joka on tällä hetkellä riitainen, lyhytjänteinen ja sidottu vakiintuneiden eturyhmien puolustamiseen. Järjestelmän ympärille on muodostunut oma rälssinsä, joka hyötyy nykytilasta ja vastustaa muutoksia silloinkin, kun niiden välttämättömyys tunnustetaan juhlapuheissa.
Vastuusta puhutaan paljon, mutta todellinen vastuu alkaisi vasta siitä, että joku suostuisi nimeämään, mitä lopetetaan, mistä leikataan ja kuka luopuu omista eduistaan. Sellaista johtajuutta näkyy tällä hetkellä aivan liian vähän.
Siksi meidän on rakennettava oma taloutemme niin, ettei jokainen ulkoinen muutos pääse yllättämään meitä. Taloudellisen sään tunnistaminen ei ole pessimismiä, vaan tosiasioiden tunnustamista.
Tämä voi olla poikkeuksellinen mahdollisuus
Epävakaa aika ei ole automaattisesti huono aika. Se voi olla vaikea sille, joka ei ymmärrä, mitä tapahtuu, kantaa huomaamattaan vääränlaisia riskejä tai jää odottamaan, että joku toinen pelastaa tilanteen. Oikein valmistautuneelle tämä voi kuitenkin olla yksi parhaista ajoista rakentaa varallisuutta.
Taloudellisten murrosten aikana omaisuuksia menetetään, mutta niitä myös rakennetaan ja siirretään. Omaisuuslajien väliset suhteet muuttuvat. Jokin, mitä aikaisemmin pidettiin turvallisena, voikin sisältää suuren piilevän riskin. Samalla jokin pitkään unohdettu omaisuus voi palata takaisin taloudellisen järjestelmän keskiöön. Tämä koskee tavallisia säästäjiä, sijoittajia, yhtiöitä, instituutioita ja keskuspankkeja.
Kaikilla on pohjimmiltaan sama kysymys: missä muodossa tulevaisuuden ostovoimaa kannattaa säilyttää? Minusta tämä on yksi aikamme tärkeimmistä kysymyksistä.
Kulta ei ole uskonto eikä ratkaisu jokaiseen ongelmaan. Tulee vielä aika, jolloin kultapainoa kannattaa keventää. Hyvä omaisuudenhoito ei perustu siihen, että yhteen omaisuuslajiin rakastutaan ikuisesti. Se perustuu siihen, että ymmärretään, millaisessa taloudellisessa ympäristössä eletään. Tämänhetkisessä ympäristössä olemme mielestäni selvästi lähempänä kullan lisäämisen kuin sen vähentämisen aikaa.
Kun velka kasvaa, rahamäärä lisääntyy pitkällä aikavälillä ja luottamus poliittiseen kykyyn tasapainottaa julkisia talouksia heikkenee, kullalla on jälleen selkeä tehtävä.
Kulta on yksi tapa siirtää ostovoimaa ajassa. Ei ainoa tapa, mutta juuri nyt erittäin merkityksellinen.
Voima
Voimaa ei rakennettu siksi, että maailma olisi loppumassa. Voima rakennettiin siksi, että maailma muuttuu.
Ensimmäinen vaihe oli fyysiseen kultaan perustuva kultatili. Halusimme tehdä kullan omistamisesta yhtä helppoa kuin rahan hallinnoimisesta pankkitilillä, kuitenkaan kadottamatta kullan fyysistä perustaa.5
Nyt rakennamme kultatilin ympärille laajempaa finanssialan kokonaisuutta: omaisuudenhoitoa, rahoitusta ja jalometallien kaupankäyntiä. Samalla rakennamme sen rinnalle fyysistä infrastruktuuria kullan hankinnasta ja jalostamisesta turvalliseen säilytykseen, kuljetuksiin ja turvallisuuteen. Finanssipalvelut skaalautuvat, mutta fyysinen infrastruktuuri ankkuroi ne todellisuuteen. Uskomme, että finanssialan lupaus on lopulta vain niin vahva kuin sen alla oleva todellisuus.
Voiman matka tähän pisteeseen ei ole ollut suoraviivainen. Siihen on mahtunut onnistumisia, vaikeita vaiheita, yhtiöittämisiä ja suuria strategisia ratkaisuja. Tulen avaamaan niitä tulevissa Weeklyissä, sillä ne kertovat, miksi Voimasta on rakennettu juuri tällainen ja mitä rakennamme seuraavaksi. Haluan ottaa teidät mukaan myös tähän tarinaan.
Oikealle puolelle muutosta
Minusta tämä aika on jännittävä ja täynnä mahdollisuuksia. Tämä voi olla yksi sukupolvemme parhaista hetkistä rakentaa uusia yhtiöitä, ottaa vastuuta ja luoda sukupolvelta toiselle kestävää varallisuutta.
Se ei tapahdu paniikilla, uhkapelillä tai jatkuvasti muuttuvien otsikoiden perässä juoksemisella. Se tapahtuu näkemällä todellisuus kirkkaasti, rakentamalla kärsivällisesti ja hoitamalla hyvin se, mikä meille on uskottu.
Emme tiedä tarkasti, millainen taloudellinen sää huomenna on. Mutta tiedämme, ettei vastuuta omasta tulevaisuudesta voi jättää valtioille, keskuspankeille tai poliittisille lupauksille.
Kirjoitan nämä havainnot omalla nimelläni ja vastaan niistä itse. Voimaa en kuitenkaan ole rakentanut yksin. Olemme rakentaneet sitä yhdeksän vuoden ajan yhdessä työntekijöidemme, sijoittajiemme, kumppaneidemme ja asiakkaidemme kanssa.
Emme ole tienneet ennalta jokaista markkinoiden liikettä, emmekä tule tietämään niitä tulevaisuudessakaan. Mutta se perusnäkemys, jonka varaan Voimaa on rakennettu, on vuosi vuodelta vahvistunut.
Siksi jatkamme rakentamista nöyrästi mutta entistä vakuuttuneempina. Weeklyssä kerron avoimesti, mitä näen. Voimassa rakennamme keinot toimia sen mukaan.
P.S. Seuraa Voimaa ja Weeklyn aiheita myös Instagramissa, X:ssä ja TikTokissa: @voimagold sekä henkilökohtaisella tililläni @iamvoima.
P.P.S. Valuuttataulukko palaa ensi viikon Weeklyyn pienen teknisen häiriön jälkeen.
–Marko Viinikka
Perustaja, Toimitusjohtaja
Voima Gold Oy
Disclaimer: Voima Weeklyt ovat allekirjoittaneen henkilökohtaisia kirjoituksia. Ne eivät välttämättä edusta Voima Gold Oy:n tai minkään muun yhtiön virallista näkemystä eivätkä ole sijoitus- tai arvopaperien ostamista koskevaa neuvontaa.
-
Kirjoittamani aikaisemmat Weekly-kirjeet löydät täältä: https://www.voimagold.com/fi/julkaisut/weekly/ ↩
-
Fiat-rahalla tarkoitetaan rahaa, jonka arvo ei perustu esimerkiksi kultaan tai hopeaan, vaan valtioon, keskuspankkiin ja viime kädessä luottamukseen. Tällainen järjestelmä mahdollistaa rahan ja luoton määrän joustavan kasvattamisen, mutta se ei ole koskaan neutraali. Uusi raha tulee talouteen esimerkiksi pankkiluottojen, julkisen velan rahoituksen ja keskuspankin omaisuusostojen kautta. Sen ensimmäiset vastaanottajat voivat hyötyä ennen kuin vaikutukset näkyvät laajemmin hinnoissa ja ostovoimassa. Tätä kutsutaan Cantillon-vaikutukseksi. Samalla rahamäärän kasvu voi peittää teknologian ja tuottavuuden luoman hintojen laskupaineen: vaikka samalla työllä valmistetaan enemmän, hyöty ei välttämättä näy ihmisille halvempina hintoina ja vahvempana ostovoimana. ↩
-
Ilmaisu ”velkavetoisen fiat-järjestelmän myöhäinen ja epävakaampi vaihe” on kirjoittajan tulkinta, ei taloustieteellinen vakiotermi. Tulkinta perustuu kuitenkin laajasti dokumentoituihin kehityskulkuihin: julkisen velan ja pysyvien alijäämien kasvuun, valtioiden kaventuvaan finanssipoliittiseen liikkumatilaan, velanhoidon lisääntyvään korkoherkkyyteen sekä riskiin siitä, että finanssipolitiikan tarpeet alkavat rajoittaa rahapolitiikkaa. Jälkimmäistä mekanismia kutsutaan taloustieteessä finanssipolitiikan dominanssiksi. Ks. Euroopan komissio, Debt Sustainability Monitor; Sargent & Wallace, Some Unpleasant Monetarist Arithmetic; Euroopan keskuspankki, Financial Stability Review; sekä Office for Budget Responsibility, Fiscal Risks and Sustainability. ↩
-
Eurostat, Government finance statistics and excessive deficit procedure. EU-maiden viralliset alijäämä- ja velkatiedot löytyvät täältä: https://ec.europa.eu/eurostat/web/government-finance-statistics/excessive-deficit-procedure. Euroopan keskuspankki, Monetary aggregates. Euroalueen rahamäärää ja sen kehitystä koskevat tilastot löytyvät täältä: https://data.ecb.europa.eu/data/datasets/BSI ↩
-
voimagold.com / voima account ↩
Lue aiheesta enemmän
Alta löydät aiheeseen liittyviä Voima Weekly -julkaisuja, joissa käsittelemme talouden kehitystä, ostovoimaa ja kullan roolia eri näkökulmista.2026-09-13
Voima Weekly #49 – Physical is King
Tekoäly muuttaa parhaillaan sitä, mikä maailmassa on niukkaa. Mitä voimakkaammaksi digitaalinen maailma muuttuu, sitä arvokkaammaksi fyysinen maailma voi suhteellisesti tulla.
2026-09-06
Voima Weekly #48 – Onko eläkemaksu vero?
Kun lähes neljännes palkasta menee vuosikymmenten ajan eläkejärjestelmään, voisi kuvitella, että jossain on valtava henkilökohtainen sijoitustili odottamassa omistajaansa.
2026-08-31
Voima Weekly #47 – 5 700€ ongelma
Suomalaisten nuorten kotitalouksien nettovarallisuus jää euroalueen viimeiseksi. Miksi tavalliselle nuorelle kertyy Suomessa niin vähän omaa pääomaa?