Voima Weekly #56 – Asemoituminen alkaa tilannekuvasta

Marko Viinikka
Toimitusjohtaja

Reitti hahmottuu kulkiessa.


Asemoituminen epävarmassa ajassa tai tilanteessa alkaa siitä, että näemme missä olemme.

Viime viikolla pastorini pyysi minua rohkaisemaan yrittäjiä ja työelämässä olevia. Pidin puheenvuoron asemoitumisesta ja liikkeellelähdöstä. Valmistellessani sitä jäin miettimään, mitä rohkaisu oikeastaan tarkoittaa.

Ehkä ihminen huomaa tehneensä virheen tai valinnan, jonka seurauksia ei silloin ymmärtänyt. Ehkä jokin tärkeä asia jäi tekemättä; sitä ei uskallettu tehdä, sen merkitystä ei ymmärretty tai se päätettiin tietoisesti lykätä. Vaikeaan tilanteeseen ovat voineet vaikuttaa myös olosuhteet tai muiden ihmisten päätökset. Usein taustalla on monta asiaa yhtä aikaa.

Rohkaisu ei vaadi lupausta siitä, että kaikki järjestyy hetkessä. Se voi tarkoittaa sitä, että katsomme tapahtunutta rehellisesti, tunnistamme oman vastuumme ja sen, mihin emme voineet vaikuttaa, ja selvitämme, mitä on yhä tehtävissä. Menneitä ei saa takaisin, mutta nykyhetkessä voi yhä toimia toisin.

Voiman lähes kymmenvuotisen matkan aikana olen tehnyt lukemattoman määrän virheitä. Ne ovat vieneet yöuniani, mutta moni muukin on joutunut kantamaan niiden seurauksia. Yritystä rakennetaan muuttuvissa oloissa. Kasvu tai sen puute, markkinatilanne ja ajoitus vaikuttavat siihen, ketä rekrytoidaan, mihin osaamiseen panostetaan, millaisia IT-järjestelmiä rakennetaan ja missä järjestyksessä, mitä investointeja tehdään, mihin pääoma suunnataan ja mitä jätetään vielä tekemättä. Nämä eivät ole vain rivejä taulukossa. Ne vaikuttavat ihmisten työhön ja vastuisiin sekä siihen, miten hyvin yhtiö pystyy toimimaan ja vastaamaan ympäristön muutoksiin.

En pidä Voiman yhtiöiden olemassaoloa itsestäänselvyytenä. Matkaan on kuulunut virheitä ja tappiollisia vuosia, mutta olemme jatkaneet rakentamista. Se, että Voiman yhtiöt ovat yhä olemassa, palvelevat tuhansia asiakkaita, työllistävät ihmisiä ja pyörittävät jo varsin mittavaa jalometallien kaupan, käsittelyn ja säilytyksen infrastruktuuria, tuntuu minusta pieneltä ihmeeltä.

Asemoituminen tarkoittaa rehellistä tilannekuvaa: mitä on totta, mitä tavoittelemme ja mikä on tärkeintä selvittää. Samaa tapaa voi käyttää kotona, perheessä, yhtiössä, omassa taloudessa, institutionaalisessa salkunhoidossa ja kokonaisen talouden tarkastelussa. Keistä tai mistä olemme vastuussa? Mitä olemme luvanneet? Kun tilanne tuntuu olevan solmussa, ensimmäinen tehtävä ei välttämättä ole suuren suunnitelman laatiminen. Se voi olla yhden tosiasian nimeäminen ja yhden keskeneräisen asian hoitaminen.

Varainhoidossa tilannekuvaa täydentää aikajänne: päivän markkinahinta ja hitaammat muutokset rahamäärässä, velkaantumisessa ja keskuspankkien reserveissä voivat kulkea eri tahtia.

Voima Total Money Indexin elokuun 2026 laskelmassa maailman laaja rahamäärä oli noin 157,4 biljoonaa dollaria. Indeksin mukaan se oli kasvanut valuuttakurssineutraalisti 5,6 prosenttia vuodessa ja 77,7 prosenttia kymmenessä vuodessa. VTMI ei ennusta kullan tai muiden omaisuuserien hintakehitystä. Se kuvaa pitkän aikavälin taustaa: maailman rahamäärä on kasvanut, ja valtiot jatkavat velkaantumistaan. Nämä kehityskulut pitävät esillä rahan ostovoiman pitkän aikavälin kysymystä, mutta eivät kerro yksittäisen päivän hintaliikkeestä. Kasvava rahamäärä ei poista markkinoiden heilahtelua: korko-odotusten, likviditeetin ja sijoittajien positioiden muutokset voivat liikuttaa hintoja nopeasti.

Lokakuun 30. päivänä kullan hinta laski päivän aikana noin 3,5 prosenttia. Päätöskurssilla se oli noin 111,65 euroa grammalta (3 878 dollaria troy-unssilta), noin kuusi prosenttia vuoden alusta ja noin 23 prosenttia maaliskuun huipusta.1

Kullan hintaa painoivat öljyn kallistumisen ja sitkeiden Yhdysvaltain inflaatiolukujen vahvistamat korko-odotukset. Samaan aikaan teknologiaosakkeita myytiin, kun sijoittajien epäilyt suurten tekoälyinvestointien tuotoista kasvoivat. Kun käteisen tarve lisääntyy tai sijoittajat joutuvat kattamaan vakuusvaatimuksia, myös kultaa voidaan myydä nopeasti. Näin turvasatamana pidetty metalli voi laskea osakkeiden mukana.2

Muistan korona-ajalta erään perjantain, jolloin kauppakumppanimme myivät varastonsa loppuun ennätystahdissa. Samaan aikaan hintataululla kulta oli noin viisi prosenttia miinuksella. Fyysisen metallin kysyntä ja päivän markkinahinta näyttivät kulkevan eri suuntiin. Muisto havainnollistaa eroa, mutta ei yksin ennusta hinnan seuraavaa liikettä.

Kullan hinnanmuodostus tapahtuu myös OTC- ja futuurimarkkinoilla, joilla hintariskiä voidaan siirtää ilman harkon välitöntä fyysistä toimitusta. Siksi päivän hinta voi reagoida nopeasti likviditeetin tarpeeseen, vaikka fyysisen metallin kysyntä olisi vahvaa. Tämä ei tarkoita, että kaikki kultakauppa olisi paperia tai vailla metallia taustallaan. Pitkällä aikavälillä toimitukset, saatavuus ja preemiot kytkevät nämä markkinat toisiinsa.3

Pitkän aikavälin kysyntää kuvaavat myös keskuspankkien ostot. Keskuspankit lisäsivät elokuussa nettomääräisesti 39 tonnia kultaa, ja Kiina oli kuukauden suurin ostaja.4

Tässä ei ole kahta ristiriitaista tilannekuvaa, vaan kaksi eri aikajännettä. Korko- odotukset, likviditeettitarve ja sijoittajien positioiden purkautuminen voivat liikuttaa hintaa nopeasti. Velkaantuminen, rahamäärän kehitys ja keskuspankkien reservipäätökset muuttuvat hitaammin. Pitkän aikavälin tekijät eivät poista päivän hinnanlaskua, mutta päivän hinnanlasku ei yksin ratkaise kullan pitkän aikavälin roolia.

Väitän, että kulta on varainhoidon peruskallio ja pitkäjänteisen säästäjän paras raha. Se ei ole valtion tai yrityksen velkasitoumus, ja sen tarjonta kasvaa hitaasti suhteessa rahamäärään. Tämä ei takaa vakaata hintaa eikä suoraviivaista nousua. Se kertoo, miksi kullalla on paikkansa pitkäjänteisessä varainhoidossa.

Tilannekuva ei lupaa, että tulokset näkyvät heti. Se auttaa näkemään, mitä voi vielä korjata, mitä kannattaa jatkaa ja mihin voi nyt ryhtyä. Vaikka takana olisi virheitä, tekemättä jääneitä asioita tai vuosia, jotka tuntuvat menneen hukkaan, tämä päivä ei ole niiden summa. Uusi suunta voi alkaa pienestä teosta, ja oikean työn hedelmä voi näkyä vasta ajan kanssa.

Tänään on hyvä päivä aloittaa.

–Marko Viinikka
Perustaja, Toimitusjohtaja
Voima Gold Oy



Disclaimer: Voima Weeklyt ovat allekirjoittaneen henkilökohtaisia kirjoituksia. Ne eivät välttämättä edusta Voima Gold Oy:n tai minkään muun yhtiön virallista näkemystä eivätkä ole sijoitus- tai arvopaperien ostamista koskevaa neuvontaa.



  1. www.preciousmetalprices.com ↩

  2. https://www.reuters.com/world/india/gold-slips-higher-oil-us-inflation-data-bolster-fed-hike-bets-2026-10-30/ ↩

  3. https://www.gold.org/goldhub/research/market-primer/gold-market-primer-market-size-and-structure ↩

  4. https://www.gold.org/goldhub/gold-focus/2026/10/central-bank-gold-statistics-central-banks-continue-summer-spree-august ↩

Lue aiheesta enemmän

Alta löydät aiheeseen liittyviä Voima Weekly -julkaisuja, joissa käsittelemme talouden kehitystä, ostovoimaa ja kullan roolia eri näkökulmista.

2026-10-26

Voima Weekly #55 – Kuuta kohti

Jos maailman laaja rahamäärä pinottaisiin 100 dollarin seteleinä, vuoden 2003 pino yltäisi geostationaariselle radalle ja vuoden 2026 pino lähes puolimatkaan Kuuhun. Rahamäärän seuranta auttaa hahmottamaan, mihin uusi raha voi suuntautua.

2026-10-05

Voima Weekly #52 – Kulta valtionvelan vakuudeksi?

Yhdysvaltain valtionvelka on ylittänyt 40 biljoonaa dollaria, ja keskusteluun on noussut kulta. Voisiko kulta toimia vakuutena uudenlaiselle valtionlainalle?

2026-09-28

Voima Weekly #51 – Raha ja oikeus irrottautua digitaalisesta ketjusta

Käteinen, Bitcoin ja kulta jättävät erilaiset jäljet. Kulta voi irrottautua digitaalisesta ketjusta ja palata siihen ilman, että jokainen aiempi siirto kulkee mukana.

Voima