Voima Weekly #31 – Miksi kullan hinnalla ei ole rajaa fiat-järjestelmässä

Tällä näppäimellä suhautetaan uutta rahaa markkinoille Kuva: Arttu Timonen / Yle

Vuonna 1971 maailmassa tapahtui historiallinen muutos.

Yhdysvallat irrotti dollarin kullasta. Samalla päättyi järjestelmä, jossa kansainvälisen rahajärjestelmän pohjalla oli fyysinen ankkuri. Sen jälkeen raha ei enää ollut vaihdettavissa kultaan kiinteällä hinnalla, vaan sen arvo perustui ennen kaikkea luottamukseen ja talouspolitiikkaan.

Tätä järjestelmää kutsutaan fiat-rahaksi¹.

Sana fiat tarkoittaa yksinkertaisesti: “olkoon näin”. Raha on arvokasta, koska valtio sanoo niin ja koska talous on lailla pakotettuna käyttämään sitä maksuvälineenä. Fiat-rahajärjestelmä on antanut keskuspankeille joustavuutta ja mahdollistanut velkavetoisen talousrakenteen.

Mutta on vaikea osoittaa, että juuri fiat-raha olisi ollut modernin talouskasvun varsinainen lähde. Suurin osa kasvun perustasta syntyi jo ennen sitä – teollistumisen, energian ja teknologian kautta. Mutta sillä on yksi väistämätön ominaisuus: rahaa voidaan luoda lisää. Fiat-järjestelmän keskeinen piirre on, että raha syntyy pääosin velan kautta. Kun velka kasvaa, myös rahamäärä kasvaa.

Vielä muutama vuosikymmen sitten yhden elättäjän kotitalous oli monissa länsimaissa tavallinen ilmiö. Esimerkiksi Yhdysvalloissa 1960-luvulla noin 60 % perheistä oli yhden palkansaajan varassa eläviä kotitalouksia². 1970-luvulta lähtien tilanne alkoi muuttua nopeasti. Kahden tulon kotitaloudesta tuli vähitellen normi, ja nykyisin alle kolmannes amerikkalaisista perheistä elää yhden elättäjän tuloilla.

Syiksi on esitetty monia - asumisen hinnat, kaupungistuminen ja koulutuskustannukset. Samanaikaisesti talous muuttui yhä velkavetoisemmaksi ja rahamäärän kasvu kiihtyi – erityisesti 1970-luvun jälkeen, kun rahajärjestelmä irtautui viimeisistäkin hyödykeankkureista.

Kun rahaa syntyy järjestelmään velan kautta, se ei jakaudu tasaisesti. Se virtaa ensin rahoitusjärjestelmän kautta omaisuuseriin – asuntoihin, maahan ja osakkeisiin – ja vasta myöhemmin laajemmin kuluttajahintoihin³.

Tämän seurauksena syntyy ilmiö, jossa omaisuuserien hinnat nousevat pitkällä aikavälillä usein nopeammin kuin palkat.

Kun rahaa ja velkaa syntyy jatkuvasti lisää, syntyy ilmiö, joka on säästäjälle tuttu: rahan ostovoima heikkenee ajan mittaan. Inflaatio ei aina tunnu verolta, mutta se toimii samoin: se keventää velkoja ja syö säästöjen ostovoimaa.

Tästä ei voi syyttää yksin yhtä politiikkapäätöstä tai yhtä instituutiota. Mutta on vaikea olla huomaamatta, että samaan aikaan kun maailma siirtyi täysin fiat-rahajärjestelmään 1970-luvulla, talous muuttui yhä enemmän velan varaan rakentuvaksi. Näitä kehityskulkuja havainnollistavat monet pitkän aikavälin tilastot ja visualisoinnit. Yksi kokoelma löytyy täältä⁴. Kyseinen sivusto kokoaa yhteen kymmeniä graafeja, jotka näyttävät, miten monet taloudelliset mittarit: velka, rahamäärä, omaisuushinnat ja palkkakehitys alkoivat muuttua samaan aikaan, kun rahajärjestelmä irtautui viimeisistäkin hyödykeankkureista.

Kun tarkastellaan viimeisiä vuosikymmeniä, yksi asia nousee esiin hyvin selvästi. Maailman rahamäärä on kasvanut paljon nopeammin kuin kullan määrä.

Fyysisen kullan tarjonta kasvaa historiassa noin 1–2 prosenttia vuodessa. Se johtuu siitä, että kulta täytyy löytää, louhia ja jalostaa. Prosessi on hidas ja pääomavaltainen. Rahaa on helppo luoda, mistä syystä globaalin rahamäärän kasvu on ollut arviolta 5–8 prosenttia vuodessa⁵.

Ero näiden kahden välillä on ratkaiseva. Jos rahaa syntyy jatkuvasti nopeammin kuin fyysisiä reservejä, mittatikku muuttuu. Tästä syntyy ilmiö, joka näkyy kullan hinnassa pitkällä aikavälillä.

Usein sanotaan, että kulta nousee. Todellisuudessa tapahtuu usein jotain muuta: valuutat heikkenevät suhteessa kultaan. Tämä ei kuitenkaan yksin selitä nykyistä kehitystä. Viime vuosina kullan kysyntä on kasvanut myös toisesta syystä.

Kulta on yksi harvoista globaaleista omaisuuseristä, joilla ei ole vastapuoliriskiä. Se ei ole pankin velkaa. Se ei ole valtion velkakirja. Se ei ole jonkun toisen lupaus maksaa. Se on fyysinen omaisuuserä.

Tämä ominaisuus on aina ollut kullan vahvuus, mutta geopoliittinen maailma on tehnyt siitä viimevuosina entistä tärkeämmän.

Keskuspankit ovat lisänneet kultavarantojaan hyvää vauhtia. Taustalla on yksinkertainen ajatus: reservien hajauttaminen. Kun maailman rahoitusjärjestelmä on poliittisen vaikutusvallan piirissä, neutraalille reserviassetille syntyy arvoa.

Siksi kullan hinnan nousu ei ole pelkästään sijoittajien spekulaatiota. Se heijastaa myös rakenteellista kysyntää.

Fiat-järjestelmässä kullan hinnalla ei ole luonnollista ylärajaa. Jos tätä on vaikea ymmärtää, niin seuraavat esimerkit auttavat havannoimaan asiaa. 1 kg kultaa maksaa Japanin jeneissä noin 25 miljoonaa, Guinean frangeissa yli miljardi ja Iranin rialeissa yli 200 miljardia yksikköä. Jos tavoittelet miljonääriksi tulemista, valuutan valinnalla on merkitystä. Tämä ei tarkoita, että kulta olisi “kallis” tai “halpa” absoluuttisesti. Se tarkoittaa vain sitä, että mittatikku liikkuu.

Siksi kullan hinnan nousua ei kannata nähdä vain markkinailmiönä. Se kertoo jotain syvempää rahajärjestelmästä. Ja siksi fyysiselle vastapuoliriskittömälle reserviassetille on maailmassa kasvava kysyntä.

Jos nykyinen velka- ja rahajärjestelmä jatkuu ilman merkittävää reformia, kullan pitkän aikavälin suunta on helppo nähdä: ylöspäin. Erityisesti euroalueella elävän kannattaa seurata tarkasti eurooppalaista talous- ja rahapolitiikkaa – oman varallisuuden suojaamiseksi.

Fiat-järjestelmässä kullan hinnalla ei ole kattoa – vain valuuttojen ostovoimalla on.

–Marko Viinikka
Perustaja, Toimitusjohtaja
Voima Gold Oy

Disclaimer: Voima Weeklyt ovat allekirjoittaneen henkilökohtaisia kirjoituksia. Ne eivät välttämättä edusta Voima Gold Oy:n tai minkään muun yhtiön virallista näkemystä eivätkä ole sijoitus- tai arvopaperien ostamista koskevaa neuvontaa.