Voima Weekly #42 – Mitä tapahtui vuonna 1971?

Kuva luotu tekoälyllä.

Vuonna 1971 Yhdysvallat lopetti dollarin vaihdettavuuden kultaan. Käytännössä tämä johti Bretton Woods -järjestelmän¹ päättymiseen: dollarin arvoa ei enää sidottu kultaan samalla tavalla kuin ennen, ja maailman rahajärjestelmä siirtyi kohti nykyistä fiat-rahan aikakautta.

Päätöksen taustalla ei ollut mikään yksittäinen tekninen yksityiskohta, vaan vanha ja toistuva ongelma: valtio oli elänyt yli varojensa. Vietnamin sota, kasvavat julkiset menot ja velkaantuminen olivat paisuttaneet dollarimäärää suhteessa Yhdysvaltojen kultavarantoihin. Kun ulkomaiset valtiot alkoivat epäillä dollarin lunastettavuutta ja vaihtaa dollareitaan kultaan, järjestelmä ei enää kestänyt.

Tämä on ollut kultakannasta luopumisen peruskaava ennenkin: kulta asettaa rajat. Kun valtio haluaa kuluttaa enemmän kuin se pystyy rehellisesti rahoittamaan, rahan arvon liudentaminen on usein poliittisesti helpompi tie kuin menojen leikkaaminen, verojen nostaminen tai kurinalaisuuteen palaaminen.

Sivusto WTF Happened In 1971? - kokoaa yhteen pitkän sarjan graafeja, joiden yhteinen viesti on yksinkertainen mutta laaja: 1970-luvun alun jälkeen maailma alkoi muuttua tavalla, jota tavallinen ihminen tuntee edelleen arjessaan. Suosittelen lukijoita tutustumaan sivulla esitettyihin graafeihin ja tilastoihin.

Kyse ei ole vain yhdestä talousmittarista, eikä vain siitä, että palkat ja tuottavuus erkaantuivat toisistaan. Sivusto näyttää laajemman kuvan: inflaatio kiihtyi, velka kasvoi, omaisuuserien merkitys korostui, säästäminen rahassa muuttui vaikeammaksi, perheiden taloudellinen paine kasvoi ja yhteiskunnalliset ongelmat alkoivat paisua. Myös hallinnon, sääntelyn ja byrokratian määrä kasvoi tavalla, joka kertoo laajemmasta muutoksesta: järjestelmästä tuli raskaampi, monimutkaisempi ja vaikeammin hallittava.

Tämä ei tarkoita, että vuoden 1971 päätös yksin selittäisi kaiken. Se ei esimerkiksi selitä teknologian kehitystä, joka on ollut keskeinen syy tuotannon ja tuottavuuden kasvuun. Mutta sivuston pointti on, että 1970-luvun alun jälkeen rahan, työn, säästämisen, omaisuuden, valtion ja yhteiskunnan välinen suhde alkoi muuttua samanaikaisesti usealla eri tasolla.

Ennen tavallinen työ kantoi itsessään pidemmälle. Palkka, asunto, säästäminen ja perheen rakentaminen olivat lähempänä toisiaan. Keskeisin asia on se, että tavallinen palkansaaja joutuu tekemään enemmän töitä säilyttääkseen saman elämän.

Tämä näkyy erityisesti perheissä. Kun yhden tulon varassa eläminen vaikeutuu, kahden tulon perheestä tulee normi. Kun asuminen kallistuu suhteessa palkkoihin, kodista tulee yhä useammalle pitkä velkaprojekti. Kun säästäminen rahassa ei säilytä ostovoimaa, ihmisen täytyy siirtyä sijoittajaksi vain suojellakseen sitä, minkä aiemmat sukupolvet pystyivät säilyttämään tavallisella säästämisellä.

Siksi vuoden 1971 kysymys ei ole vain rahahistoriaa. Se on kysymys ajasta, perheestä ja vapaudesta. Kun raha menettää arvoaan, ihminen ei menetä vain numeroita tilillään. Hän menettää aikaa. Hänen täytyy tehdä enemmän työtä saman ruoan, saman kodin, saman auton, saman turvallisuuden ja saman tulevaisuuden eteen.

Myös verotuksella on tässä oma roolinsa. Progressiivinen ansiotuloverotus tekee tavalliselle työntekijälle oman asemansa parantamisesta raskaampaa: mitä enemmän ihminen yrittää paikata ostovoiman heikkenemistä tekemällä enemmän työtä ja ansaitsemalla enemmän, sitä suurempi osa lisätyöstä verotetaan pois.

Tässä on yksi aikamme suuri ristiriita. Rahassa säästäjää rankaistaan inflaatiolla. Työllä asemaansa parantavaa rankaistaan progressiivisella verotuksella. Omaisuuseriä omistava taas pääsee järjestelmän nousun mukaan. Thomas Sowell totesi², että “En ole koskaan ymmärtänyt, miksi oman työn hedelmien pitäminen olisi ahneutta - mutta niiden ottaminen toiselta ei”. Se on sosialismin paradoksi: omistamista kutsutaan ahneudeksi, mutta toisen omistaman vaatimista oikeudenmukaisuudeksi.

Siksi vuosi 1971 toimii vahvana rajapyykkinä: sen jälkeen rahan, työn, säästämisen ja omaisuuden välinen suhde alkoi muuttua tavalla, jonka tavalliset ihmiset tuntevat arjessaan vielä tänään.

Meidän näkökulmastamme kysymys ei ole nostalgiasta. Kysymys on siitä, miten työn hedelmät, säästöt ja ostovoima voidaan suojata maailmassa, jossa raha ei enää kanna samaa vastuuta kuin ennen. Tätä ei kannata jäädä loputtomasti taivastelemaan. Maailma on muuttunut, ja viisaampaa on ymmärtää todellisuus ja mukautua siihen.

Kulta on erinomainen peruskallio, jonka päälle varallisuutta voidaan rakentaa. Se ei ole koko vastaus, mutta se on vahva alku: fyysinen, rajallinen ja järjestelmästä riippumaton omaisuuserä maailmassa, jossa rahan arvoa voidaan liudentaa poliittisilla päätöksillä. Sen päälle arvopaperimarkkina tarjoaa edelleen upeita mahdollisuuksia. Osakkeet, yritykset ja pääomamarkkinat voivat olla voimakas tapa osallistua kasvuun, innovaatioon ja tulevaisuuden arvonluontiin. Kyse ei siis ole vanhan maailman haikailusta, vaan uuden maailman ymmärtämisestä.

On myös selvää, etteivät velkaantuneet taloutemme ole vielä sanoneet viimeistä sanaansa. Varallisuuden uusjakoa lienee edessä enemmän kuin aiemmin — tavalla tai toisella. Siksi hyvä lukija, sinulla on hyvät mahdollisuudet olla hyötyvällä puolella.

Siksi rakennamme Voimassa palveluita ja tuotteita juuri tämän ympärille: ostovoiman, säästämisen ja todellisen varallisuuden suojaamiseen — ja sen päälle rakentamiseen.

Tämä työ on vasta alussa. Pysy kuulolla.

– Marko Viinikka
Founder, CEO
Voima Gold Oy

Disclaimer: Voima Weeklyt ovat allekirjoittaneen henkilökohtaisia kirjoituksia. Ne eivät välttämättä edusta Voima Gold Oy:n tai minkään muun yhtiön virallista näkemystä eivätkä ole sijoitus- tai arvopaperien ostamista koskevaa neuvontaa.